Käytiin viime perjantaina kaverin kanssa pikaisella Seinäjoen retkellä. Kukapa täysijärkinen ihminen sitä ei ajaisi 700+ kilometriä parin bändin takia häh? Ainakin meille Barren Earthin, Mardukin ja Shiningin kollektiivinen kiusaus kasvoi liian suureksi. Toki ensin käytiin pakollinen retorinen keskustelu “ei oikein ois varaa” ja “Seinäjoki on kyllä aika kaukana” mutta lopputulos oli alitajuisesti tiedossa samalla sekunnilla kun perjantain Firebox Metal Festin esiintyjälista julkistettiin. Ja kotimaanmatkailuhan tarvitsee kaiken mahdollisen supportin, eikö?
Barren Earth nyt on aina niin ihana että siitähän ei voi keksiä muuta kuin hyvää sanottavaa. Mikolla kun on valitsemassaan genressä suvereenisti maailman paras ääni, no competition. Ainoa mikä korpesi sekä illan aloittaneen Vuohivasaran että toisena soittaneen Barren Earthin kohdalla oli ihan liian hiljaiset volyymit, tällainen pidempiaikainen metalliharrastaja joutui oikein pinnistelemään kuullakseen jotain. Vuohivasarakin taisi kuulostaa sen verran mukavalta että sitä olisi mielellään ihan kuullut-kuullutkin mutta parempi onni ensi kerralla. Toivottavasti.
Shining tuotti jonkinmoisen pettymyksen viime Nosturin keikallaan, ollen Tuskassa “ihan jees” eikä se viimeisin levykään nyt minua mihinkään paanukirkon kokoisiin liekkeihin ole sytyttänyt. Rytmikorjaamon lavalle ilmestyessään pieni toivonkipinä heräsi koska aloitus oli energisin tänä vuonna nähdyistä Shiningin keikoista, mutta niin vaan valitettavasti taas tunnelma lässähti. Ei toimi ne uudemmat biisit meikäläiselle ei. Herra Kvarforth kuitenkin kuulemma lupailee aggressiivisempaa matskua seuraavalle levylle eli ihan kirvestä kaivoon en heitä vieläkään tämän bändin suhteen. Sitäpaitsi Kvarforthin sooloprojekti kuulostaa kovinkin mielenkiintoiselta!
Mutta ei ollut Shiningin keikka turhaa katsottavaa kuitenkaan. Basisti Christian Larsson kun on balsamia kenen tahansa heteronaisen verkkokalvoille eli seurueemme viihtyi vallan mainiosti muutenkin mukavassa Rytmikorjaamossa. Jotenkin kollektiivisessa hurmiossamme vielä olimme näkevinämme että ruotsalaissöpöliini olisi laittanut kesken keikan tekoverta (ts. Shiningin kyseessä ollessa “teko-” lienee hätiköity päätelmä?) kaulalleen. Vieläkään en tiedä näimmekö oikein vai näimmekö mitä halusimme, mutta ainakin tästä kehkeytyi henkevät keskustelut mitä mieltä Freud olisi virallisen määritelmän mukaan suhteellisen tervejärkisten kypsien naisten tekoveri-fetissistä. Kysymättäkin tiedän mitä mieltä armas keittiöpsykologi äitylini tästä olisi, vaikka hänkin raukka taitaa jo luulla nähneensä & kuulleensa kaiken mitä minun miesmakuuni tulee…
Ja Marduk! Viimeisin näkemäni keikka kun oli, ehkä odotusten suuruuden tai todennäköisemmin ei-niin-viihtyisän keikkapaikan takia, pieni pettymys sekin. Kaikki se pyyhittiin tällä keikalla pois muutenkin rajoitetusta muistikapasiteetistani ikuisiksi ajoiksi, koska prkle että oli huippu keikka! Aivan loistava. Ikuisen lojaalisuuteni Marduk sai puolelleen viimeistään tuskin suunnitellussa loppuhuipennuksessa, kun pilkun (ja kuulemma palohälytyksen) jo tultua joku järjestäjähemmo yritti saada bändiä lopettamaan menemällä lavalle. Mortuus veljellisesti töni tunkeilijaa poispäin ja jatkoi laulamista, vielä senkin jälkeen kun volyymit laskettiin vielä Vuohivasaraakin alemmas> miinus yhteen. Kovin huvittava välikohtaus, jonka huvittavuutta toki jälkikäteen hieman verotti ihan oikeasti pihalla odotellut paloauto. Ehkei se siis ollutkaan vain järjestäjien ilkeä juoni lopettaa riennot anniskeluluvassa myönnetyn kellonajan puitteissa?
Ihan siis pelkästään Mardukin takia kannatti istua vuorokauden sisällä 8h autossa ja maksaa hotellit ym oheiskulut. Mardukin päälle vielä Barren Earth, Christian Larsson, hyvä seura ja riittävästi lempijuomaani alkoholia niin ei ollut turha retki. Myönnetään, silti on pieni helpotus että seuraaviin rientoihin pääsee kymmenessä minuutissa kotiovelta…