No voi perse. Eihän tässä ole edes ehtinyt tilaamaan suuresti himoitsemaani
The Slayer Mag Diariesia kun jo seuraavaakin yltiömielenkiintoista painotuotetta pukkaa ulos;
joka jo nimellään Blod Eld Död vetoaa syvimpiin tuntoihini. Eli siis jos ruotsisi on vielä ruostuneempaa kuin minun, nimihän on suora käännös Bathoryn klassikosta Blood Fire Death. TIEDÄN että tämän tavaaminen lukioruotsilla tulee olemaan tuskaa, varsinkin kun siitä lukiosta on jonnin aikaa vierähtänyt. Mutta sen jälkeen tämä eilen ilmestynyt
toivoakseni menee jo vasemmalla silmällä. Kirjailija ja muusikko Saatanan armosta Odden kun todennäköisesti kertoo sen verran naiselliseen sisäsyntyiseen uteliaisuuteeni vetoavia juttuja Norjan black metal-skenestä että pakkohan se on tavata läpi a.s.a.p. Käännöstä ruotsiksi, saati sitten englanniksi kun se samaisen kirotun estrogeenin aiheuttama kärsimättömyys tuskin antaa odottaa. Ja johan tässä on joutunut treenaamaan norja-bokmåliani ehkä maailman mielenkiintoisimmalla Kim Forsbergin Tromsøn yliopistoon tekemällä gradulla; Satanisk symbolbruk i norsk Black metal-kultur. Nimi on hieman harhaanjohtava, ehkä johtuen siitä että gradu on tehty uskontotieteen nimiin, mutta ainakin niissä ~50 sivussa mitkä olen työllä ja tuskalla tavannut norjalaista black metalia käsitellään hyvinkin syvällisesti. Tai sitten siihen historialliseen lukioruotsiin ja hyviin arvauksiin perustuva norjankielen taitoni ei olekaan niin hyvää kuin kuvittelin?
Ja kun syksyn aikana ilmestyvät vielä Varg Vikernesin “Sorcery And Religion In Ancient Scandinavia” ja Ozzyn terveysvinkkikirja “Trust Me, I’m Dr. Ozzy” niin kääk. Missä vaiheessa sitä oikein ehtii katsomaan bändejä ja juomaan viinaa? Kaveri kun sai minut vakuuttuneeksi että kaikki ne kymmenet hukkuneet ruumiit mitä unissani kellui viime yönä johtuivatkin täysikuusta eikä litratolkulla vedetystä paskakuoharista Black Flames Of Blasphemyssä. Mikä tarkoittaa sitä, että raittiuslupaukseni vaatii pikaista uudelleen arviointia!